Kävimme jokin aika sitten hamstraamassa lakanoita ja pyyhkeitä Kodin ykkösestä. Puuvillasatiinilakanat ovat ehdottomia lemppareita, ja Finlaysonilta löytyy kivan värisiä ja todella pehmeitä pyyhkeitä.
26. kesäkuuta 2012
25. kesäkuuta 2012
KORISTEKIVIÄ ja KASVEJA - balcony decorating
Sunnuntai menikin sisustuspuuhissa, sillä käväisimme mm. Ikeassa hakemassa viimeisiä puuttuvia kalusteita ja sisustuselementtejä kotiimme. Kasasimme makuuhuoneeseen kuuluvan bestå-senkin ja laitoimme parvekkeen koristepuolta kuntoon. Muutamassa asukuvassakin näkyneen suuren Kentiapalmun paikka on alusta asti ajateltu ulos [vaikka kasvi onkin sisäkasvi, saa nähdä kuinka pärjää parvekkeella], mutta vasta eilen saimme hankittua helmenvalkoiset koristekivet [koristekivet Kekkilän helmenvalkoisia, isoja kiviä. valkoiset muoviruukut Bauhausista] ruukkuun. Parvekkeen kalustus on vielä hieman kesken, mutta tässä kuitenkin kuvia eilisestä projektista palmun ja pienen suihkulähteemme kanssa...
17. kesäkuuta 2012
the BOOTS are here
Spartoosta tilaamani Kelsie saappaat saapuivat loppuviikosta. Varret ovat pidemmät kuin luulin, mikä on hyvä asia, mutta myös vähän tiukemmat kuin odotin. Eivät siis purista mistään, mutta saappaiden tyyliin olisi ehkä sopinut mielestäni hiukan väljempi varsi. Saappaat ovat kuitenkin hyvännäköiset ja todella mukavat jalassa, joten tepastelen näillä ensi talven lumessa varmasi oikein tyytyväisenä.
14. kesäkuuta 2012
NOW WEARING - Bershka blazer with some bling
Tänään oli todella kaunis päivä, joten tällainen kylmyrikin pärjäili paremmin kuin hyvin pelkälla jakulla kevät-takin sijasta. Onnistuin myös tuossa seitsemän aikaan aamulla ottamaan vain suhteellisen epäselviä ja epäimartelevia ja kaikin puolin epäonnistuneita asukuvia, kuten viimeisestä kuvasarjasta näkyy. Mutta toivottavasti edes tuo ihana Bershkan jakku, jonka raahasin Riikasta, pääsee oikeuksiinsa.
pusero - H&M jakku - Bershka housut - Zara rannekoru - Design Paula Nummela kengät - Zara laukku - MicMac |
4. kesäkuuta 2012
BLACK kelsie BOOTS
Jookyllä, menin ja tilasin Spartoosta talvikengät vaikka kesäkin on vasta aluillaan. Olen vain niitä ihmisiä, jotka eivät voi antaa hyvän tilaisuuden mennä ohi [nämä ihanuudet 35,96 €] vaikka kenkäparia tai vaatetta pitäisi pantata kaapin pohjalla seuraavat puoli vuotta ennenkuin niitä pääsee käyttämään. Löysin nimittäin todella suloiset saappaat sopivalla korolla, ja koska omien ohjeideni vastaisesti [Black Book of Shoes - Basic Blacks] minun mustasta kokoelmastani puuttuu saappaat, niin oli jo aikakin hankkia yhdet.
StylistClick Kelsie, black
Onkohan suloinen väärä sana kuvailemaan näitä? Noh, jokatapauksessa ovat minusta ainakin kuvien perusteella hurjan kivan näköiset: rennot, mutta samaan aikaan naiselliset. Ja kerrankin kengänpohjat vaikuttavat siltä, että niiden kanssa ei tarvitse liukastella. Ehkä pääsen sitten ensi talvena toteuttamaan muutaman copycatin Kim Kardashianin asuista, joita koristavat mustat pitkävartiset saappaat [jotka usein tosin ulottuvat yli polven]. Mutta, anteeksi tämä talvivaatteista höpöttely.. Metsästän tällä hetkellä myös kesäkenkiä, nimittäin mustia ballerinoja, joten niistä ehkä vielä postausta tulossa.
3. kesäkuuta 2012
dark SKINNY JEANS - please!
Minulla on toki kaapit täynnä farkkuja, mutta en jostain syystä saa yleensä vedettyä päälleni muita kuin Zaran lempparifarkkuni. Muut eivät jotenkin tunnu mukavilta ja eivät sovi asukokonaisuuksiin sitten millään.. Olisi siis aika hankkia uudet, hyvin istuvat ja mielellään tummat farkut. Nellyltä löytyi melko hintavia, mutta upeita yksilöitä ja heti kun jokin alennuskoodi tipahtaa sähköpostilaaatikkoon niin se on menoa.
Hilfiger Denim Sophie Skinny Roslyn Stre G-Star Heller Super Skinny Wmn
Neuw Razor Skinny 35370 Denim & Supply by Ralph Lauren Rinse Fit Leggings
2. kesäkuuta 2012
new MAKEUP BRUSH SET by BHcosmetics
Olen jo pidemmän aikaa etsinyt sopivan hintaisia ja silti hyvälaatuisia meikkisiveltimiä. Jokin aika sitten eksyin Love It -verkkokauppaan ja sieltä löytyi täydellinen setti, BH Cosmeticsin Deluxe Makeup Brush Set. Mustassa sivellinpussissa on kymmenen laadukkaan oloista meikkisivellintä [hintaan 30,65€ !]. Nettikaupassa oli myös alennuksessa Stagecolorin nudehuulipuna,
ja minun oli pakko napata sekin ostoskoriin.
Siveltimet ovat nätin näköiset, siistit ja niissä on ihanan pehmeät harjasosat. Erikokoisia siveltimiä on sopivasti ja lisäksi setistä löytyy ripsiharja. Kymmenen on varmasti minulle sopiva määrä, en varmasti osaisi käyttää erikoisempia siveltimiä meikatessani, nämä perusvälineet riittävät oikein hyvin ja niissäkin on jo valinnanvaraa. Puna taas osoittautuikin
metalliväriksi ja kiiltää huulilla aika kovasti. Se ei siis ole ihan
ominta tyyliäni, mutta saa nähdä jos sitä joissain juhlallisuuksissa
tulisi käytettyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)