22. maaliskuuta 2015

SAUNA COLORS + LIGHTING

Olemme nyt hankkineet suurimman osan kylppärin ja saunan remonttia varten tarvittavista materiaaleista. Saunan puolella uusimme vain lauteet ja sävytämme olemassa olevat seinä- ja kattopaneelit. Lisäksi laitamme lauteiden väliin väliritilän ja asemmamme LED-valosarjan alalauteen reunaan. Olemme ajatelleet asettelevamme valot niin, että ne valaisevat ritilää ylhäältäpäin korostaen sitä. Valot olemme jo ostaneet, ne ovat kromin väriset Sawon ledit. Perinteinen siivouslamppu saa siis lähteä lauteiden alta.

Lauteet ovat haapaa ja saavat jäädä vaaleaksi, kun taas seinistä ja katosta tulee lähes mustat. Viimeksi pohdin, että tuleeko pienikokoisesta saunastamme ahdas koppi, jos värjäämme sen tummaksi.. Mutta vaikka se näyttäisikin vielä pienemmältä kuin nyt, niin tunnelmahan saunassa on aina ykkössijalla eikä tilan tuntu. Kylppärimme katosta on myös tulossa tumma ja näin saamme yhtenäisyyttä saunaan ja kylppäriin. Pohdimme Tikkurilan Supi Arctic -sarjan ihanien helmiäishohtoisten värien välillä ja päädyimme tummimpaan: Kemiin. Neljännestä kuvasta näkee, että aine on todella siniseen taittavaa - ja se on hyvä juttu, sillä haluamme neutralisoida vanhojen saunapaneelien kellertävää sävyä.

Chic Blush

Chic Blush

Chic Blush

Chic Blush

Chic Blush

Chic Blush

// We have now acquired most of the materials needed for our bathroom and sauna renovation. In our sauna, we are going to renew our benches and color the existing wall and ceiling panels. The benches are made of aspen and they may remain light, while the walls and ceiling will be almost black. We considered between Tikkurila's Supi Arctic series' wonderful nacre colors and ended up with the darkest: Kemi.

14. maaliskuuta 2015

NOW WEARING [BLACK CHIFFON SHIRT]

Perjantai-ilta oli täynnä toimintaa, kun olimme suunnitelleet N:n perheen kanssa menevämme ensin ravintolaan syömään ja sieltä suoraan katsomaan Cirque du Soleilin Quidam-esitystä Hartwall Arenalle. Kalliossa sijaitseva Ravintola Sävel ei jättänyt minua kylmäksi Classic burgerillaan tälläkään kertaa, mutta sirkusesitys vähän jätti. Esityksessä oli upeita elementtejä ja todellista taituruutta, mutta kokonaisuudessaan se oli ehkä vähän liian pitkä. Kaiken lisäksi minä kammoan pellejä, joten se, että lava oli pullollaan erilaisia pelottavia hahmoja, ei auttanut asiaa yhtään. Olen toki tyytyväinen, että pääsin tätä legendaarista sirkusta katsomaan, mutta luulisin, että jokin toinen tuotanto voisi olla vielä kivempaa katsottavaa.

Päällä minulla oli uusi Mangon Chiffon Panel Blouse -paita, joka on muuten 50 % alennuksessa Booztilla, josta itsekin tämän ostin! Paidassa dekolteen ja hartioiden alue sekä hihat ovat läpikuultavaa kangasta, joka antaa mielestäni mielenkiintoa ja vähän seksikkyyttä muuten tavalliseen mustaan paitaan. Laitoin samaan aikaan tilaukseen useita eri ALE-paitoja, ja sain päivitettyä vaatevalikoimaani edullisesti. Äsken kun kurkkasin, niin myös toisesta tilaamastani Mangon Printed Crepe Shirt -paidasta, on jäljellä joitakin kokoja puhumattakaan muista paidoista ja teeppareista ja neuleista. Suosittelen siis tsekkaamaan!

CB_130315_1

CB_130315_2
shirt Mango // necklace H&M // bag Longchamp // jeans Elisabetta Franchi // shoes Betty London

// Our Friday night was full of action, since we had planned first to eat at a restaurant with N's family and then see Cirque du Soleil's Quidam show at Hartwall Arena. The Restaurant called Sävel located in Kallio, Helsinki did not leave me hungry with its Classic burger. But the circus performance wasn't as magnificent as I had expected. The show had some fantastic elements, but it was perhaps a bit too long. Also, I'm scared of clowns, so the fact that the stage was filled with a variety of scary characters, did not help at all. I am very pleased that I was able to see this legendary circus, but I believe that another production could be even more fun to watch.

I wore my new Mango Chiffon Panel Blouse, which by the way is on 50 % discount at Boozt. The shirt's neckline, shoulder area and the sleeves are made of translucent fabric, which makes it more interesting and sexy ;) I bought this from Boozt myself and ordered multiple discount shirts at the same time. I just took a peek, and at least another shirt I bought, Mango Printed Crepe Shirt, has some sizes left. Not to mention the other Mango's shirts and tees and knits!

10. maaliskuuta 2015

NOW WEARING [PATTERNED SHIRT & BLACK SKIRT]

Tämä asu on jo tammikuulta, mutta julkaisu on näköjään unohtunut kiireessä - ja noh, vaikka tästä asusta tosi paljon pidinkin, niin kuva ei todella ole mikään lemppari. Mutta tässä nyt näkyy ainakin jotenkuten ei-enää-upouudet Vagabondin nahkasaappaani, joita joskus hehkutin. Nämä ovat luonnossa niin paljon kauniimmat kuin tässä kuvassa ja mahtuvat paksupohkeisenkin jalkaan, jes! Asukuvan napsaisin ennen lähtöä ravintolaan ystäväni kanssa. Menimme testaamaan ravintola Boulevard Socialin, joka siis sijaitsee Bulevardilla Helsingissä. Olen aika nirso ruoan kanssa ja kieltämättä erikoiset tasting menut jännittivät jo etukäteen. Uskaltaisiko sitä maistaa kaikkea ja olisiko mikään hyvää... Mutta voitin pelkoni ja niin tartar kuin simpukatkin olivat suussasulavia! Etenkin tasting menut ovat hinnakkaita, mutta jos haluaa ruokahifistelemään todella tunnelmalliseen ja kauniisti sisustettuun ravintolaan, niin Boulevard Social on oikea paikka.

CB_300115_2
blouse H&M // skirt Gina Tricot // boots Vagabond

// This outfit is actually from January, but I seem to have been forgotten to publish it in a hurry - and well, even if really liked this outfit, the picture is everything but my favorite. But at least you can now see my no-longer-brand-new Vagabond leather boots. They are so much prettier in nature than in this picture and they fit around my thick calves, yey! I took the photo before leaving to a restaurant with a friend. We went to Boulevard Social, which is located at Bulevardi in Helsinki. I'm pretty picky with food and so I was kind of nervous about the unfamiliar food in the tasting menus. But I won my fears, and almost everything like the clam and tartare were delicious! The tasting menus are costly, but if you want to splurge on food in a really atmospheric and beautifully decorated restaurant,  I'd say that Boulevard Social is the place to go.

9. maaliskuuta 2015

BATHROOM & SAUNA MAKEOVER

Olemme päättäneet uusia kotimme kylpyhuoneen sekä saunan. Lähes koko muun asunnon remppasimmekin jo kolme vuotta sitten ennen muuttoa. Meillä on erillinen wc ja kylpyhuone, ja vessan kohdalla pärjäsimmekin vain pienellä pintarempalla. Lähes ennalleen jätetty keittiömmekin on ihan ok, mutta kylppäri on järkyttävän näköinen: seinillä on vaaleaa kaakelia roosalla saumalaastilla ja lattia on vaaleaa laattaa, johon on kivasti pinttynyt tummaa likaa.

CB_bathroom_reno1

N on ollut vuosia osa-aikaisesti töissä rautakaupassa ja nyt kun hän on lopettamassa, päätämme tietenkin viime tinkaan alkaa tekemään remonttia.. Olemme toki pohtineet värejä ja ratkaisuja jo pidemmän aikaa, mutta viime päivinä on ollut kamala kiire lyödä kaikki päätökset lukkoon. Viikonloppu menikin tietokoneen ääressä visioidessa, kylppäriä mittaillessa ja rauta- sekä laattakaupoissa pyöriessä. Kylppärin puolella melkein kaikki onkin nyt päätetty, mutta hapuilemme vieläkin pahasti mm. katto- ja saunapaneelien, sekä saunan oven värien kanssa.

CB_bathroom_reno4

Olemme mallailleet kylpyhuoneen pintamateriaaleja mallilaattojen kera. Seiniin on pääosin tulossa mattavalkoista 20 x 40 cm laattaa ja yhteen seinään jotakin säväyttävämpää tehostelaattaa. Tehosteseinää varten minua houkutti ensin kovasti kalanruotokuvio jollakin kapealla, tummalla laatalla - mutta sopivaa laattaa ei tahtonut löytyä. Sitten pohdimme puukuvioisen laatan käyttöä - niitäkin kun löytyy nykyään todella upeita. Kolmas vaihtoehto on betoni-fiiliksellä varustettu seinä, johon löysimmekin upean laatan Kaakelikeskuksesta [kuvan vaaleampi laatta]. Efektiseinän kanssa emme kuitenkaan pidä kiirettä, vaan kaikki vaihtoehdot ovat vielä auki.

CB_bathroom_reno2

Lattialaatoista taas olemme herran kanssa hieman eri mieltä. Lattiaan on laitettava 10 x 10 cm kokoista laattaa kaadon vuoksi ja käytännön syistä haluamme käyttää melko tummaa laattaa tummilla saumoilla. Itse pidän kuvassa näkyvästä mustasta rouheapintaisesta laatasta enemmän, sillä kontrasti antaa raikkaan fiiliksen ja toisi vaaleanharmaan betonilaattaehdokkaamme upeasti esiin. N:n lemppari, kuvassa näkyvä Upofloorin suurempi tummanharmaa laatta, ei olisi yhtä upea harmaan tehosteseinän kanssa. Mutta minä teen varmaankin kompromissin tällä kertaa, mustassa laatassa näkyisi pöly nimittäin vähän liiankin hyvin. Ja kyllä, ainakin meidän kylppäriin kerääntyy hirvittävät määrät pölyä. Kuvasto taas on Pukkilalta ja siihen olemme merkinneet mahdollisia ehdokkaita efektiseinää varten.

CB_bathroom_reno3

Saunaan tuntuu olevan vielä vaikeampi valita värisävyjä kuin suihkutilan laattoihin.. Tuntuuko kahden hengen minisaunamme suljetulta kopilta, jos sävytämme seinä- ja kattopaneelit mustaksi? Seinät olemme tämän hetken pohdintojen mukaan suojaamassa Tikkurilan Supi Arctic -pintakäsittelyaineella. Valittavana on useita sävyjä ja käsittely antaa puulle helmiäishohteen. Kuulostaa aika upealta minusta! Väreistä suosikki on tällä hetkellä "Kemi", mutta saa nähdä kuinka mieli muuttuu.

Yksityiskohtia ei onneksi tarvitse vielä päättää. Nyt muutaman päivän sisällä meidän on ostettava lähinnä suurin osa laatoista, saunan ovi sekä puutavara, suihku ja allaskalusteet. Mutta pienistäkään päätöksistä ei tule helppoa... Muutaman päivän googlailun jälkeen nimittäin huomasin, että tarjolla on kaikenlaista jännää valkoisista kiuaskivistä kimaltaviin saumausaineisiin!

// We're doing a bathroom and sauna renovation. Luckily we have a separate bathroom and toilet, so we can keep the 'restroom' as it is. Last days we've been running around like crazy trying to figure out the tiles and wood panel colors.. It's hard!

8. helmikuuta 2015

LACE SOFT BRA

Ikinä ei pitäisi sanoa ei ikinä. En olisi uskonut, että suostuisin edes kokeilemaan kaarituettomia pehmeitä rintsikoita. Mutta niinpä vain tein. Omani ovat H&M:stä ja hitsi nämä on aika makeet! Toimivat hyvin t-paidan ja toppien alla, ja näiden kanssa ei haittaa vaikka paidasta näkyisikin vähän läpi. Kangas on myös sen verran paksua, että mitään tukiongelmia tai törrötys-efektiä ei ainakaan kaltaisellani suht pienirintaisella naisella pitäisi olla ;)

CB_bra2

CB_bra1

// You should never say never. I thought that I'd never even try using soft bras. But somehow I did. And they're pretty cool! Mine are from H&M and they work well with a t-shirt or a top. And it's no harm even if the shirt is a little see through. The fabric is actually so thick that there's no support problem or a pointy effect - at least if you're medium-sized like me ;)