19. huhtikuuta 2015

BATHROOM FURNITURE

Lisää kylppäriasiaa! Aina kun tänne blogin puolelle ehtii tulla kertomaan kuulumisia niin päällimmäisenä mielessä on tietenkin meidän kylppäri-/saunaremppa. Nyt on viimeisetkin pyykit pesty ja tänään pääsemme viimeistä kertaa käymään suihkussa kotona seuraavaan kuukauteen. Maanantaina nimittäin tulpataan vesijohdot kylppäristä ja aloitetaan kunnon purkuhomma.

Tällä kertaa pohdimme kylpyhuoneen kalusteita. Oikeastaan laatikostot ovat jo hankittuna, mutta nyt etsimme niihin sopivia vesikalusteita, ja myös laatikostojen ja pyykkikoneen päälle tuleva taso on vielä auki. Kuvat on napattu Temalin vuoden 2015 kuvastosta, ja alla oleva kuva on todella lähellä sitä mitä olemme ajatelleet omaan kylppäriimme: valkoista ja tummanruskeaa, sekä mahdollisimman paljon kodinhoitohuone-fiilistä tälle yhdelle kaappiseinälle.

SAM_6000

Meille on siis tulossa kaksi kappaletta kuvassa näkyviä Temalin Design-malliston valkoisia alakaappeja kahdella laatikolla. Näiden viereen upotetaan pyykinpesukone ja koneen viereen tulee vielä kapea Design-sivukaappi, jonka sisään piilotetaan pyykkikori. Kaikkiin tulee samanlaiset vetimet kuin kuvassa: valkoinen laatikon yläreunaan sijoitettava Lungo-vedin, joka on hyvin minimalistinen eikä pahemmin pompi silmille. Valitettavasti emme saa ihan näin kaunista koko seinän pitkää laatikostorivistöä omaan kylppäriin, sillä toiselle puolelle jätämme seinän viereen muutamien senttien raon vielä pyykinkuivaustelineelle. Käyttäisimme myös mielellään ideaa lattiaan asti jatkuvasta tasosta, mutta senttimetrit eivät välttämättä tähän riitä.. Se selviää vielä rempan edetessä.

SAM_5997

Kaapeista on tulossa siis valkoiset ja päälle näillä näkymin tummanruskea taso. Tason päälle olisi mahtavaa saada malja-allas... Mutta kuten moni kodinhoitohuoneen tai kylppärin remppaa tehnyt on varmaan huomannut, tulee allastaso pyykkikoneen vuoksi aika korkealle. Allasta olisi vaikea käyttää jos sen reunat kohoaisivat reilusti pyykkikonettakin korkeammalle. Tämän vuoksi pyykkikoneen kanssa suositaan upotettavaa pesuallasta. Luulemme kuitenkin, että olemme löytäneet tähän täydellisen kompromissin, nimittäin puoliksi upotettavan malja-altaan. The Bathcolta löytyy Bilbao-niminen pesuallas, joka on 11 cm korkea, mutta kohoaa työtason päälle vain 5,5 cm. Allas on kauniin pyöreä ja yksinkertainen, ja korkean hanan kanssa varmasti monikäyttöinen. Altaan läpimitta on 40 cm ja se olisikin täydellinen valinta meille, mutta pohdimme vielä, että näyttäisikö allas hölmöltä jos työtasostamme tulee vain 44 cm syvä. Allas ei myöskään maksa hurjia summia, netissä olen nähnyt sen myynnissä 152 eurolla.


Pesualtaan kylkeen pitäisi löytää myös hana. Olemme tosiaan pohtineet korkeampaa mallia, jotta allasta olisi helppo käyttää ns. kodinhoitotöihinkin. Tässä muutamia vaihtoehtoja, jotka miellyttäisivät silmää: Hansgrohe Metris 200Noro Polo 0630Noro Lounge H 0620.

CB-pesuallashana

// Here are some bathroom furniture alternatives we've been thinking to our new bath and sauna.


[pics netrauta taloon]