29. marraskuuta 2012

WARDROBE inventory

Aina välillä täytyy käydä omat vaatekaapit läpi ja katsoa, että mitä kaikkea sieltä löytyykään. Itse teen tämän siksi, että laitan täysin käyttämättömät vaatteet [eli virheostokset] eteenpäin, heitän huonoon kuntoon menneet vaatekappaleet pois ja tutkailen, että mitä tärkeitä vaatekaapin kulmakiviä minulta vielä uupuukaan. Tänään käydessäni kaappiani läpi päädyin tällaiseen saldoon:

Minulla on tällä hetkellä kolmet tummat ja täydelliset farkut, ja vaaleaa denimiä en oikeastaan ole kaivannutkaan.. Päällimmäiset kuvassa näkyvät ovat Liu Jo:n ja muut farkut ovat Zarasta.
Omistan joitakin vaaleita housuja: muutamat beiget suorat housut teretaskujen kera ja muutamat rennommat, farkun näköiset yksilöt. Mustia housuja löytyy myös kaksin kappalein.
Käytän päivittäin perustoppia paidan tai puseron alla, joten niitä täytyy aina löytyä puhtaana kaapistani. Olen tykästynyt painijanselkätoppeihin, joten niitä omistan kasoittain. Valitettavasti ne kulahtavat suhteellisen lyhyessä ajassa, joten minulla olisi taas asiaa Ginaan, Cubukseen tai JC:hen, josta yleensä kyseiset topit hankin.
T-paitoja minulla on yllin kyllin, mutta kuvassa vain ne, joita tykkään näin talviaikaan käyttää. Tuli myös heitettyä muutama kulahtanut yksilö pois...
Käytän perustrikoopuseroita varmasti suurimman osan ajasta, joten niitä on kerääntynyt kaappiin. Tykkään ihan H&M:n puseroista, mutta voiton vie Mangon Basic-mallisto, sillä materiaali on todella pehmeää ja niistä ei hihansuussa oleva tikkaus purkaudu heti niinkuin H&M:n vastaavista. Huomasin puutteita tällä saralla; näitä pitäisi ostaa ainakin valkoinen ja musta.
Perusneuleita minulta löytyy joitakin kappaleita, näitä ei siis ole pakko hankkia lisää vaikka kovasti kauppoihin saapuneiden mallistojen myötä houkuttaisi! 
Kylmemmillä ilmoilla turvaudun hyvin usein neuletakkeihin lisää lämpöä tuomaan. Olen tykännyt noista Zaran pitkän mallisista neuletakeista ja Mangon vastaavista, mutta ne molemmat tuppaavat nukkaantumaan kohtuullisen nopeasti.. Laadukkaita neuletakkeja siis ostoslistalle.
Löysinpä vaatekaapin kätköistä myös juhlatoppeja. Näitä löytyy niin valkoisena, mustana, kultaisena kuin ruskeanakin, joten juhlavia toppeja en ainakaan lähde metsästämään. Jätin rekissä roikkuvien vaatteiden läpikäymisen toiseen kertaan. Henkareissa roikkuu runsaasti erilaisia paitoja ja muutama hame sekä mekkokin joten tiedän, että mitään kriittistä ei sieltä tällä hetkellä puutu.

28. marraskuuta 2012

after WORKOUT

Minä nautin treenin jälkeen yleensä proteiinijuoman ja hedelmiä. Olen tykästynyt tuohon Pro Feeliin, sillä siinä on sitä protskua ja varsinkin maitokahvin makuinen juoma on ihan superhyvää. Sen voi myös ottaa mukaan salille ja juoda sitten kun on lähdössä pois, sillä juomaa ei tarvitse säilyttää kylmässä. Hyvän treenin jälkeen tekee yleensä mieli jotakin raikasta, joten hedelmät houkuttavat aina kovasti. En ole asiantuntija näissä ravitsemusasioissa, mutta olen ymmärtänyt, että pieni määrä proteiinia treenin jälkeen on suotavaa ja hedelmätkin ovat ok.

27. marraskuuta 2012

interor DESIGN from Sex and the City

Sinkkuelämää-elokuvia katsellessa olen ihaillut Carrien ja Bigin asuntoa.  Tyyli on jotenkin huikean elegantti, mutta silti lämmin eikä ollenkaan tylsä. Ihan noin rohkeasti en itse osaisi ikinä sisustaa, mutta se on selvää, että näistä leffoista sopii ottaa mallia ja etsiä vinkkejä muodin lisäksi sisustamiseen. [Haluan tuon täydellisen, beigen nojatuolin, jossa Carrie istuu!]

[kuvat hookedonhouses stylelist mrstrictlyintimate houseofcyclax]

24. marraskuuta 2012

GIFTS for HIM and for HER

Tasan yksi kuukausi siihen, että pääsee taas ilahduttamaan läheisiä lahjoilla. Näiden neljän yhteisen vuoden aikana minusta on kuitenkin ollut ihan parasta ostaa lahjoja poikaystävälle. On ollut kiva päästä jännittämään, että kuinkakohan paljon se innostuu ja toisaalta pääsen sitten nauttimaan itsekin niistä lahjoista; kun näkee sen kivan paidan hänen päällään tai kun toinen popittaa musaa uusien kuulokkeidensa kautta. Tässä tulee kuitenkin lahjavinkkejä molemmille sukupuolille; niin kavereille kuin vaikka vanhemmillekin.

FOR HIM 



FOR HER
Naisena vinkkaisin antamaan lahjaksi esimerkiksi jotain seuraavista: Mulberry iPhone Cover Oak Natural Leather, Marc by Marc Jacobs Logo Disc Stud Earrings, Kuivaharja [harjaus elvyttää ja kaunistaa ihoa, liitä lahjan mukaan tietoisku kuivaharjauksesta], Bodum Travel Mug termosmuki, Longchamp Le Pliage Cosmetic Bag, Mavala French Manicure Set kynsilakat ranskalaiseen manikyyriin [pakkaus sisältää lakat ja manikyyritarroja], Burberry Brit Sheer EdT hajuvesi [klassikko! tällä lahjalla ei voi mennä pieleen], Marc by Marc Jacobs Bolt Stud Earrings, Lauren Conrad Beauty ja Lauren Conrad Style -kirjat, H&M kimono [suosittelen: huokea, mutta todella pehmeä ja silkkinen], Zara Home -tuoksutikut [Black Vanilla -tuoksu on sopivan voimakas ja pehmeä], Lush Vanilla Dee-Lite vartalovoide, Iittala Kivi-kynttilälyhty mattakirkas, Zara Home Levah -korurasia, Gant Home Cable-kuumavesipullo ja jos on ihan pakko ostaa jokin valmis lahjapakkaus niin valitse Sex and the City -tuoksusetti.


[kuvat gigantti kuivaharjaus cdon asos fragrantica puma hm verkkokauppa mytrendyphone nelly bodum s-verkkokauppa laurenconrad shopbop verkkokauppasunrise lush stockmann iittala ellos longchamp]

23. marraskuuta 2012

a chic LAPTOP BAG?

Olen etsinyt jo todella kauan, itseasiassa jo muutaman vuoden[!] läppärilleni sopivaa, eleganttia läppärilaukkua. Läppärini on, ilmeisesti harvinaisen isokokoinen, 15,6" Sony Vaio. Siitä en tiedä, että onko koko oikeasti harvinainen vai ei, mutta läppärilaukkua en sille ole kovista etsinnöistä huolimatta löytänyt. Vaatimus täydelliselle laukulle olisi mielellään nahkainen tai muu vahva pintamateriaali, elegantti ulkonäkö ja kantokahva päällä. Minulle sopivassa hintaluokassa alemmista vaatimukseni täyttäisi Marc Jacobsin Dreamy Logo Computer Case, jota ei kuitenkaan saa kuin 15" tietokoneelle. Etsintä siis jatkuu ja vinkkejä otetaan vastaan!

Marc Jacobs Dreamy Logo Computer Case    Marc Jacobs Dreamy Logo Computer Bag
Michael Kors Laptop Sleeve    Michael Kors Logo Computer Case
Louis Vuitton Laptop Bag     Louis Vuitton Laptop Sleeve
[kuvat louisvuitton shopbop store.apple]

21. marraskuuta 2012

ANKLE BOOTS x 2

Olen koko syksyn ja alkutalven metsästänyt nilkkureita, jotka pitäisivät jalat lämpimänä ja ennen kaikkea kuivina sadesäällä. Kriteereinä oli musta väri, aito nahka ja koroton pohja tai pieni korko. Kovien etsintöjen jälkeen löysin jopa kahdet kriteerit täyttävät kengät: korolliset Gardenian nilkkurit Footwayltä ja tasapohjaiset Betty London -nilkkurit Spartoolta. Nyt metsästän vielä kuumeisesti mustia saappaita, kuten Boots for fall -postauksessa kerroinkin.









18. marraskuuta 2012

most wanted HANDBAGS right now

Longchamp Roseau on vihdoin hankittu, mutta mitä laukkuja sitten himoan edelleen? No Michael Korsia ja Louis Vuittonia tietenkin...

Michael Kors Skorpios Large Shoulder Bag    Louis Vuitton Alma PM   
Michael Kors Hamilton Satchel    Louis Vuitton Neverfull MM, Damier Azur


[kuvat lyst louisvuitton michaelkors]

WEEKEND

Tämä viikonloppu on ollut oikein mukava, eikä se vielä ole onneksi täysin ohikaan. Vietin viikonlopun rauhallisissa merkeissä N:n kanssa parannellen kohta koko viikon kestänyttä flunssaani. Nyt kaikki flunssan oireet alkavat olla kadonneet ja viikonlopusta jäi käteen muunmuassa leffakokemus ja mukavat muistot siitä, että N kerrankin kokkasi ihan yksin. Kävimme perjantaina siis katsomassa Bruce Willisin uusimman Looper-elokuvan, joka sekä ylitti että petti kaikki odotuksemme. Lauantaina N teki meille todella herkulliset ruoka-annokset ja tänään ohjelmaan on kuulunut vain rauhallista hengailua: kynttilöitä ja Hercule Poirot.


16. marraskuuta 2012

natural & chic - ARKIMEIKKI

Tänään minulla ei ole kiire minnekään ja ehdin siis meikata myös ihan rauhassa. Päätin meikkauksen ohessa ottaa samalla kuvat niistä tuotteista, joita itse käytän arkena. Omalla kohdallani luonnollinen arkimeikki syntyy siis näin:


Kasvojen puhdistuksen ja kosteutuksen jälkeen [1] levitän iholle Lorealin Studio Secrets Smoothing Resurfacing Primeria. Pohjustusvoide on vaahtomaista ja tasoittaa ihon mielestäni kiitettävästi. Tämän jälkeen [2] taistelen tummia silmän alusia vastaan Lumenen Beauty Base Dark Under Eye Concealerilla. Tuote peittää sekä heijastaa valoa ja henkilölle, jolla tummat silmän aluset ovat geeneissä [kuten minulla], tämä tuote on ehdoton. [3] Sitten sipaisen ainakin poskipäille hieman Lumenen Beauty Base Crystal Radiance Primeria tuomaan hehkua meikkivoiteen alle.


Kun pohja meikille on luotu, [4] tasoitan ihoni sävyn nestemäisen meikkivoiteen avulla. Suosikkinani on jo pitkään ollut Lorealin True Match -meikkivoide, josta kesällä käytän tummaa sävyä [N2 Vanille] ja talvella vaaleampaa sävyä [N1 Ivory] ja välikausina sekoittelen sävyistä ihooni sopivan. Itse käytän meikkivoiteen levittämiseen meikkisientä, koska tällöin tulos on tasaisin ja peittävin, joka on minulle tärkeää, koska ihoni oireilee aina välillä. Tässä vaiheessa tummat silmän aluset saattavat yhä kuultaa meikin alta läpi, joten [5] sipaisen silmänalusiin valokynää. [6] Kiinnitän meikin ja luon matan pinnan Lorealin True Match -puuterilla.


Tämän jälkeen siirryn meikkaamaan silmiä. [7] Ensin erottelen ripset toisistaan harjaamalla ne läpi ripsiharjalla. [8] Sitten taivutan ripset ainakin kolmesta eri kohdasta ripsentaivuttimella, jotta niistä tulisi mahdollisimman kaarevat. Tässä vaiheessa ei haittaa, vaikka ne kääntyisivät hieman liikaakin ylöspäin, sillä ripset suoristuvat kuitenkin jonkin verran kun niihin lisätään ripsiväriä. [9] Kaareviin ripsiin laitan sitten  Max Factorin Masterpiece Max -ripsiväriä kahdessa osassa. Ensin avaan hylsyn ja annan harjan kuivua hetken, jonka jälkeen lähden levittämään väriä ripsien juurista ylöspäin tehden harjalla pientä edestakaista siksak-liikettä. Näin ripset saadaan eroteltua toisistaan jo juurista asti. Sitten annan värin kuivua ripsissä hetken ja lisään toisen kerroksen vain ripsien päihin, jotta saisin niihin mahdollisimman paljon pituutta.


Yleensä laitan kulmat sillä aikaa kun ripsivärin ensimmäinen kerros kuivuu, ja kulmien siistimisen jälkeen vedän ripsiin sen toisen kerroksen. [10] Kulmakarvani kuitenkin siistin niin, että ensin värittelen niitä hieman tuuheamman ja tummemman oloisiksi Lumenen Blueberry Eyebrow Pencilillä, jonka vaaleanruskea sävy 2 on juuri sopiva itselleni: aika vaalea ruskea, eikä yhtään punertava. [11] Sitten harjaan kulmat ojennukseen Lumenen Blueberry Eyebrow Shaping Wax -kulmakarvageelillä. Tämä tuote on aivan ehdoton omassa käytössäni, en luopuisi mistään hinnasta! Geelin avulla kulmakarvat pysyvät siisteinä ja vaaleanruskea geeli tuo vielä hiukan väriä kulmiin. [12] Lopuksi laitan hieman vaaleaa hohtavaa luomiväriä tai highlighteriä kulmaluulle. Kasvot näyttävät heti hieman kirkkaammalta, ja myös tämä saa kulmat näyttämään siistimmältä.


Kulmien jälkeen meikkaan posket. [13] Käytän tällä hetkellä Cliniquen Blushing Blush Powder Blush  -poskipunaa vähän kuin varjostuspuuterina: sudin sitä korvasta leukaan päin poskiluun alareunan kohdalle, eli siihen poskiluun luomaan kuoppaan. [14] Välillä tykkään lisätä poskiin myös highlighter-puuteria, kuten tuota Peggy Sagen Shimmering Illuminating Powderia. Tämä on ehdoton lempparini, mitä korostuspuutereihin tulee. Tuote tuoksuu aivan ihanalta ja sisältää hohtoa niin runsaasti, että pienikin määrä poskiluun korkeimmalla kohdalla tuo hehkua ilmeeseen.


Huulet meikkaan viimeisenä. [15] Ensin rajaan huulet uudella Make Up Storen Sandstorm-sävyisellä huultenrajauskynällä  ja [16] sitten lisään esimerkiksi YSL:n Rouge Pur Couture -huulipunaa. Joka ei ole oikeasti sävyltään noin tumma, vaan kaunis vaalea nudehuulipuna. Sitten siisti ja luonnollinen arkimeikki onkin valmis, eikä aikaa siihen mene kuin 10 - 15 minuuttia.

12. marraskuuta 2012

any READERS?

Olen hieman hämilläni blogini lukijakunnan suhteen. Bloggerin tilastojen mukaan blogissani on yksilöllisiä vierailijoita n. 40 päivässä, Googlen kautta blogiani lukee seitsemän henkilöä ja blogilistan kautta tilaajia on kaksi.

Minua kiinnostaa hurjasti se, että kuinka moni lukee blogiani säännöllisesti tai edes silloin tällöin. Onko teitä enemmänkin kuin uskolliset 9 seuraajaani? Selvittääkseni tämän, laitoin tuonne sivupalkkiin pienen kyselyn. Kiitos paljon jos viitsitte vastata! [vastaaminenhan tapahtuu täysin anonyymina.] Vastaamisaikaa perjantaihin 23.11. asti.


11. marraskuuta 2012

winter OUTFITS for one WEEK

Kokosin kollaasimuotoon asuja, joihin pukeutuisin itse mielelläni näin talviaikaan. Tässä voisi olla yhden viikon pukeutumiset ja varmasti näin pukeutuisinkin, jos omistaisin kaikki seuraavat vaatekappaleet ja asusteet.

kello Michael Kors Bradshaw Chronograph // paita H&M // laukku Michael Kors Hamilton Tote // nilkkurit Betty London // huivi Mulberry Tamara Scarf // farkut Fornarina Pin Up
paita H&M // saappaat Bottega Veneta Boxcalf Leather Boots // korvakorut Amazon Curated Collection // farkut Jane Norman // neuletakki Garcia Virginia // kello Michael Kors  // laukku Louis Vuitton Alma GM
neule H&M // saappaat Ellos Classic Woman // laukku Longchamp Roseau // leggingsit H&M // huivi Mulberry Check Scarf  // hanskat Ko-moda
ranneke Marc by Marc Jacobs Leather Standard Supply ID Bracelet // laukku Zara // neule H&M // leggingsit H&M // takki Tory Burch Peacoat Bernadine Navy // saappaat Burberry Rubber Wellington boots
neule Ralph Lauren Blue Label // kello Diesel Chronograph Light Gold Tone // huivi Mulberry Check Scarf // kengät Burberry Prorsum // takki Yves Saint Laurent Laser leopard pea coat // housut Gina Tricot
liivi H&M // saappaat Hunter Belsize // pusero H&M // farkut Only // huivi James Lakeland  // laukku Miu Miu
pipo All Saints // nilkkurit Sixtyseven // housut H&M // takki Lindex // t-paita Nathalie Schuterman // hanskat Hermès

[kuvat macys harrods net-a-porter matchesfashion mulberry ginatricot zappos hm mytheresa amazon zara polyvore unger-fashion zalando polyvore ko-moda hunter-boot jameslakeland allsaints claireandbruce nathalieschuterman lindex hermes]

10. marraskuuta 2012

SUSHI gone bad

Muutama päivä sitten päätimme valmistaa itse sushia avomieheni N:n kanssa. Olin maistanut kyseistä ruokalajia vain yhden kerran vähän kuin ohimennen ja N ei ollenkaan, joten fiilikset olivat odottavat ja jännittyneet. Ajattelimme, että kun kerran rakastamme molemmat riisiä, kurkkua, lohta, majoneesia ja soijaa, niin mikään ei voi mennä pieleen. Hankimme Blue Dragonin Sushi Mealkitin, joka sisälsi bambumaton, levälevyjä, mausteet, riisin ja kaiken. Vain täytteet piti hankkia itse.
Sushin tekeminen oli oikeasti tosi helppoa, vaikka meidän luomuksemme eivät selvästikkään ihan mallikappaleita olleet. Ainoa ongelma prosessissa oli kuivatusta merilevästä lähtevä todella vahva heinän haju ja riisiin sekoitettavasta etikasta lähtevä voimakas haju. Näiden tuoksujen keskellä ei pahemmin tehnyt mieli syödä.
Saimme tehtyä makizushimme ja nigirizushimme ja täytyy sanoa, että jälkimmäiset, eli nuo riisipallot joiden päällä on lohta, veivät voiton. Ne olivat nimittäin aika herkullisia, varsinkin kun puikkojen avulla pala dipattiin soijakastikkeeseen. Valitettavasti levään käärittyjen rullien kanssa ei ollut yhtä hyvä tuuri. Levä ei tuoksunut hyvältä eikä kyllä maistunutkaan. Lopulta päädyimme siihen, että N ja minä molemmat ronkimme ruokaa ja yritimme kuoria kaiken levän pois, jotta voisimme syödä vain täytteet. Ei siis levään käärittyä sushia enää meille, vaikka kokemus oli sekin.

H&M holiday PARTY

H&M:lle on tullut joitakin juhlapukeutumiseen soveltuvia uutuksia. Etenkin nuo kuviolliset housut mustan bleiserin kanssa näyttävät todella hyvältä! Alakulman kaulakorussakin on aitoa statement necklace -fiilistä. Koru ei valitettavasti näy kuvassa kovin hyvin, mutta suosittelen teitä klikkaamaan itsenne H&M:n sivuille ja tutustumaan yksilöön paremmin. Kaulakoru koostuu nimittäin paksusta ketjusta, jonka ympärillä on viistehiottuja niittejä. Mielestäni korussa on siis kivasti särmää, ja hopean ja ketjujen rakastajana voisin harkita korun olevan ihka ensimmäinen statement-koru omassa kokoelmassani.

[kuvat hm]

9. marraskuuta 2012

a COLORFUL day

Muutama päivä sitten tartuin taas pensseliin ja värjäsin sekä hiuksiani että kulmakarvani. Franck Provostin kestohiusväri sävyssä 5.0 ruskea vaikutti lupaavalta. En siedä punaisuutta hiuksissani, ja ilokseni tekemistäni raidoista tuli kauniit, kylmän ruskeat. Eli juuri sellaiset mitä hainkin! Kulmakarvoihin käyttämäni väriaine, RefectoCil, on jo pitkään ollut luottotuotteeni. Värjään kulmani sävyllä vaaleanruskea ja hyvin vaaleat kulmani saavat rusehtavaa väriä, mutta niistä ei tule liian tummat. Toimii aina, eikä muuten jää helposti kiinni kulmakarvoja ympäröivään ihoon.

new in - KOSMETIIKKAA

Olen aikaisemmin kirjoittanut näistä kosmetiikkahankinnoista tax free -listan muodossa ja tehnyt pienen sävyvertailunkin. Avomieheni toi siis laivalta mukanaan minulle kaksi kappaletta YSL:n huulipunia, Cliniquen poskipunan ja Juicy Couturen hajuveden. Make Up Storen huultenrajauskynän ostin itse Kicksistä. Olen ollut hankintoihini äärettömän tyytyväinen, mutta täytyy kuitenkin vielä täsmentää, että huulipunista pidän enemmän Rouge Pur Couture -punan Blond Ingénu -sävystä. Rouge Volupten Nude Beige on nimittiäin enemmän punertava, kuten kuvistakin näkyy. Olisin halunnutkin kyseisen punan sävyssä Sensual Silk, mutta se oli valitettavasti päässyt loppumaan.
YSL Rouge Pur Couture lipstick, #24 Blond Ingénu    YSL Rouge Volupte lipstick, # 1 Nude Beige
Make Up Store lip pencil, Sandstorm
Clinique Blushing Blush Powder Blush, # 107 Sunset Glow
Juicy Couture Viva la juicy EdP