17. syyskuuta 2015

SUPI ARCTIC KEMI

Alunperin meidän piti vain hioa saunamme vanhat paneelit ja värjätä ne Tikkurilan Supi Arctic sarjan helmiäishohtoisella Kemi-värillä. Kun lähdimme sitten hiomaan vanhoja paneeleita - eivät ne kestäneetkään sitä. Paneelit olivat haperoituneet ajan saatossa niin, että niistä lähti hellälläkin hiomisella suuria tikkuja ja paloja irti. Jouduimme siis uusimaan paneelit kokonaan. Ostimme uusia kuusipaneeleita ja värjäsimme ne suunnitellusti Kemi-värillä. Toiset ovat lukemani mukaan ohentaneet väriä, mutta minä käsittelin jokaisen paneelin vain kerran käyttäen reilun määrän ohentamatonta maalia.

Maalin väri aiheutti aluksi hilpeyttä ja jonkin verran sydämen tykytystä. Maali on nimittäin lähes sinisen väristä, kunnes se alkaa kuivua. Kuvista näkee hieman lopputuloksen värisävyä niin auringonpaisteessa kuin sitten saunan hämärässäkin [tässä vaiheessa saunan oven karmeja ei oltu vielä värjätty, mutta ei hätää, myös ne ovat tummat!]. Harmi, ettei ihana hohde näy kuvissa - mutta vakuutan, että näyttävät todella upeilta :)

CB-Supi-Arctic-Kemi-2

CB-sauna-reno

CB-Supi-Arctic-Kemi-1

// We decided to color our sauna panels with Tikkurila Supi Arctic and a color named Kemi. They look pretty nice!

16. syyskuuta 2015

SHOPPED

Minä ostin Turun reissullamme vain ihanan Super Dryn hupparin One Waysta, mutta N löysi vaikka ja mitä. Studio 25 [löytyy muuten myös Kampista] oli ehdottomasti N:n uusi ihastus. Melkeinpä jokainen liikkeen t-paita tuntui huutavan poikaystäväni nimeä - ainakin siihen malliin hän ryntäili kaupassa edestakaisin innoissaan. Ruotsista hänkään ei löytänyt mitään, mutta laivan Tax Freesta toki. Tässä siis tällä kertaa kuvaa miehisistä ostoksista.

CB-summer-shopping-4

CB-summer-shopping

// My boyfriend fell in love with the clothing store Studio 25 while we were in Turku. The same store can be found from Kamppi, Helsinki.

15. syyskuuta 2015

TILE DECISIONS

Meillä on jo kaikki laatat kiinni kylpyhuoneen seinissä, enkä ole ehtinyt edes esitellä millaisiin laattoihin päädyimme. Tässä postauksessa avasinkin suunnitelmiamme. Efektiseinän kanssa pallottelimme kahden kuvissa näkyvän vaihtoehdon välillä. Suuremmassa Laattakeskuksen 30 x 60 cm laatassa on kivaa betoni-fiilistä ja jonkin verran hohdetta ja tekstuuria. Pitkä ja ohut laatta on itseasiassa Pukkilan Tekno-laatan jalkalistaa ja pohdimme sen latomista samaan tyyliin, kuin kuvaston kuvassa. Laatta tuntui kuitenkin turhan tummalta, eikä siinä ollut helmiäistä todellisuudessa ollenkaan, toisin kuin olin kuvan perusteella haaveillut.

SAM_6093

SAM_6110

SAM_6055

Päädyimme siis efektiseinän osalta Laattakeskuksen betonityyliseen  Shabby White -laattaan, ja halusimmepa vielä latoa sen pituussuunnassa, vaikka valkoiset laatat tulivatkin vaakaan. Kylppärin lattiaan taas valikoitui Upofloorin tummanharmaa Chromtech Warm 10 x 10 cm laatta ja seiniin taas mattavalkoiset Lumi 20 x 40 cm laatat, kuten olimme suunnitelleetkin.

CB_bathroom_tiles4

CB_bathroom_tiles3

Tässä vähän välitilannetta kylppäristä.

CB-tile-decisions-6

// Here are the tiles we chose for our bathroom and sauna.

14. syyskuuta 2015

DECOR FINDS

Kerroinkin jo, että ostimme suomalaista designia kotiimme Turun reissulta. Kyseessä on lasista tehty Muurlan O-kaadin, joka on todella kaunis [mutta nyt kun olemme sitä päässeet kokeilemaan, ehkä hieman hankala käyttää: kaatimen suu on niin leveä, että siinä lentää vedet helposti ohi juomalasin]

Ruotsin puolelta kotiin taas oli pakko raahata upea hopeanhohtoinen Zara Homen maljakko, jonka hintakaan ei ollut paha: 259 kruunua. Kauppakeskus NK:sta taas löytyi jo kauan etsimäni pienehkö ja edullinen marmorilaatta/tarjotin. Suomessa katsomani laatat ovat maksaneet lähemmäs tai yli sata euroa, mutta tämä lähti hintaan 169 kruunua. Halvalla pääsisi varmaankin myös, kun kävisi ostamassa [tai vain hakemassa näytekappaleeksi ;)] marmorikuvioista laattaa rautakaupasta tai laattaliikkeestä.

Löysin myös lisäyksen coffee table -kirjakokoelmaani, jossa aikaisemmin onkin oikeastaan vain tämä, myös Urban Outfittersistä ostettu, kirja. Kirjan ostamisesta alkaakin tulla selvästi perinne, heidän valikoimansa on vain niin mahtava! Tällä kertaa iskimme silmämme The Architecture of the Cocktail -kirjaan, joka on sekä kaunis, että hauskaa luettavaa... Etenkin kun avomieheni opiskelee rakennusarkkitehdiksi.

CB-home-decor-1

CB-home-decor-5

CB-home-decor-4

CB-home-decor-3

// We bought the beautiful glass carafe from Muurla, Finland. Other decorations are from Sweden: the silver vase is from Zara Home, marble tray is from NK and the funny but chic coffee table book is from Urban Outfitters.

13. syyskuuta 2015

SUMMER TRIP

Vietin kahden viikon kesälomani - heinäkuun lopussa, ja - köh köh - ehdin bloggaamaan aiheesta vasta nyt. Hommia siis ainakin on riittänyt niin töissä kuin ihan kotonakin, kiitos kylppäriremontin. Rempan piti olla valmis jo kesällä, mutta tässä sitä edelleen viimeistellään sekä suihkuhuonetta että saunaa. Laatoitukset ovat jo valmiina, mutta kalusteet ja vesikalusteet puuttuvat vielä. Ja jäljellä on myös mm. vähän maalailua sekä kylppärin kattopaneelin käsittely ja asennus.

Lomani aikana vietimme lähes viikon sukuni mökillä Keski-Suomessa, josta kävimme päiväretkellä myös Kuopiossa syömässä hyvin ravintola Ehtassa ja fiilistelemässä satamaa sekä toritunnelmaa.

CB-31072015-lake

CB-Kuopio-2015

Kodin kautta lähdimme Turkuun, josta taas oli tarkoitus lähteä risteilylle Ruotsiin. Matkalla Turkuun vierailimme ensi kertaa Muurlan lasitehtaalla. [Söin muuten myymälän kahvilassa elämäni parhaan focaccia-leivän, suosittelen!] Myymälässä oli todella kauniita lasiesineitä ja astiastoja, sekä ihania sisustusesineitä. Innostuimme ostamaan itsekin suomalaista designia kotiimme muistoksi, mutta siitä lisää myöhemmin ;)

CB-kesaloma-1

Turku on ihana kesäkaupunki, olemme jopa ajatelleet muuttavamme sinne vielä jossakin vaiheessa. Turussa vietimme päivän shoppaillen, istuen kahviloissa ja kävellen Aurajoen ympäristössä [shoppailusaaliista on vielä tulossa postaus erikseen :)]. Emme olleet varanneet autolle ajoissa paikkaa sataman parkkihallista, joten sen ollessa täynnä päätimme uskaltaa jättää auton ilmaiselle parkkipaikalle keskustan tuntumaan, vilkkaalle asuinalueelle. Sitten otimme keskustasta bussin, jolla pääsi suoraan satamaan hintaan 3e per henkilö.

CB-Turku-4

CB-Turku-1

CB-kesaloma-6

Pääsimme ensi kertaa risteilemään uudehkolla Viking Gracella, ja laiva olikin ihanan puhdas sekä moderni. Testasimme laivan Oscar à la Carte -ravintolan ja vaikka ruoka olikin hinnakasta, oli se todella maukasta!

CB-kesaloma-2

Kyseessä oli viikonloppuristeily, joten jouduimme valitettavasti raahaamaan matkatavaramme ulos laivasta jo ennen aamuseitsemää ja säilömään ne Tukholman päässä sataman säilytyslokeroon. Grace kun lähtee heti Ruotsiin tultuaan takaisin toiseen suuntaan. Istuskelimme satamassa päälle tunnin unen ja valveen rajamailla, kunnes lähdimme väsyneinä kävelemään Tukholman keskustaan. Espresso Housesta tuli paras ystäväni, kun pääsin suht viileästä ulkoilmasta istuskelemaan kauniiseen ja lämpimään kahvilaan piristymään cappuccinon ääreen. [Huomaa kahvilan sisustuksen kruunu, ihana sarvista koottu kattovalaisin!] Turvauduin Espresso Housen leipiin ja kahviin vielä toisenkin kerran samana päivänä ;)

CB-kesaloma-3

CB-kesaloma-7

Tukholmassa tuli shoppailtua, syötyä ja käveltyä ympäriinsä. Meillä oli ehkä jopa liiankin paljon aikaa, kun olimme saapuneet satamaan niin aikaisin aamulla, ja toinen laiva takaisin päin lähti vasta yhdeksän aikaan illalla. Vaatelöytöjä emme juurikaan onnistuneet tekemään, mutta sisustusesineitä hamstrasin sitäkin enemmän. Niistä lisää seuraavassa postauksessa! Takaisin jouduimme tosiaan tulemaan perinteisellä, rähjäisemmällä laivalla ja Turussa noudimme automme [joka oli onneksi säilynyt täysin koskemottamana] ja ajoimme samana päivänä vielä kotiin. Siinä se loma sitten melkeinpä menikin, mutta hurjan paljon ehdimme kyllä tehdä vain parissa viikossa.

CB-kesaloma-4

// On my two week long summer holiday, we spent some time at my family's summer cottage, made a trip to Turku and also went on a cruise to Stockholm.