31. elokuuta 2012

fitness HANKINTOJA


Tein siis muutaman hankinnan tällä viikolla. Ystäväni ovat olleet niin innoissaan kuntosaliensa ryhmäliikuntatunneista ja niiden tehokkuudesta, että päätin lopulta kokeilla itsekin. Hankin jäsenyyden SATSiin, uudet sisäurheilukengät sekä pirteän juomapullon. Kengät tuntuvat muuten tosi hyvältä jalassa ja ovat suunniteltu tanssillisiin lajeihin, joiten näillä voi osallistua myös aerobic-tyylisille tunneille. Olen aiemmin löytänyt itsestäni pienen materialistin ja nyt vielä välineurheilijankin... Pinkki vain osaa aina piristää.

juomapullo David   kuntosalikortti SATS   kuntoilukengät Nike Air Musio
Eilen oli siis ensimmäinen päiväni ryhmäliikuntatunnilla. Halusin ihan ensimmäiseksi kokeilla cyclingiä, sillä pyörän satulassa istuminen on tuttua ja turvallista. Ainoa saatavilla oleva tunti torstaille oli 75 minuutin mittainen, eli aika rankka rupeama heti alkuun.. Tunnista kuitenkin jäi ihan uskomaton fiilis; ohjaaja opasti minua pyörän säätöjen kanssa ennen tuntia, sai minut ylittämään itseni monta kertaa tsemppaamalla ja taustamusiikki oli todella hyvää sekä vauhdikasta. Noloa kyllä, temponi oli huomattavasti hitaampi kuin muilla ja välillä kun olisi pitänyt pyöräillä seisaaltaan "ylämäkeen" niin reiteni olivat pettää ja oli vain pakko istahtaa alas hetkeksi. Onneksi muilla on kiire polkea omaa kuvitteellista ylämäkeään, ja minä saan aloittelijana rauhassa kehittyä omaa tahtiani. Uusi yritys siis lähiaikoina.